Services

Providing Everything You Need

syvo_logo_valkoinen.png
Kevätnäytös 202e.jpg

Jäsenellemme

Sysmän Voimistelijat on hyvinvointiseura ja sen jäsenet hyvinvointijäseniä. Ymmärrämme, että ihminen on kokonaisuus. Liikkumattomuus ja passiivinen elämäntapa on hyvinvoinnillemme haitallista, mutta puhdas rankkakaan treeni ei yksiomaan ole terveyden tae. 

 

Voidaksemme toimia kokonaisvaltaisesti jäsentemme hyvinvoinnin puolesta, järjestämme kuntoliikuntaa sekä kroppaa haastaen, että sitä palautellen. Osa hyvinvointia on sekin, että seurassamme saa tehdä mielekkäitä asioita yhdessä toisten ihmisten kanssa - ja siitähän kuntoliikunnassa nimenomaan on kyse.

 

Tutustu tarjontaamme ja tule mukaan toimintaamme, olet sitten uusi tai vanha jäsen!

Ohjaajallemme

Toimintamme sykettä ylläpitävät taidokkaat, motivoituneet ja koulutetut ohjaajamme.

Hyvinvointiseura huolehtii myös ohjaajahyvinvoinnista. Tullessasi mukaan seuramme ohjaajaksi, saat toteuttaa itseäsi, jättää näkyvän kädenjäljen seuran liikuntatoiminnan suunnitteluun, arvokasta työkokemusta lasten ja aikuisten ohjaamisesta, sekä ylipäätään mielekästä tekemistä iloisessa seurassa - ja samalla saat oman liikuntahetkesi. 

 

Seura kouluttaa sinut tehtävääsi.

Kevätnäytös 2022.jpg
 
 
Kevätnäytös 2022b.jpg

Vapaaehtoistyöntekijällemme

Mikään seurassa ei olisi mahdollista, ellei kaiken takana häärisi seuran aikaansaapa ja energinen hallituksemme. Hallitus hoitaa toimintavuoden aikana monen monta lakisääteistä tai muilla tavoin tarpeellista hallintoasiaa yhdessä, iloisessa ilmapiirissä, sekä puheensorinan ja naurun saattelemana.

 

Teemme työtämme vapaaehtoishyvinvoinnin lähtökohdista. Yhdessä tekeminen ei kuormita liikaa, mutta mielekäs yhteinen puuha rikastaa oman arjen kiireistä juoksua. Vapaaehtoistyö tarjoaa yhteenkuuluvuuden tunteita. Merkityksetöntä ei ole sekään, että seuran hallinnossa toimiminen antaa sinulle arvokasta kokemusta hallitustyöstä.

Oletko kiinnostunut toimimaan seuran hallinnossa?

Ole yhteydessä keneen tahansa hallituksessamme -  toivotamme uudet jäsenet lämpimästi tervetulleeksi joukkoomme!